tiistai 28. toukokuuta 2013

Huoltajien kuulemistilaisuus 28.5.

Huoltajien  oli järjestetty kuulemaan opetustoimen ehdotus opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnalle 12.6. pidettävään kokoukseen. Kaupungin puolelsta oli Kaisu Tuominen ja Juha Nurmi opetustoimesta sekä kaksi henkilöä tilakeskuksesta. Tämä on epävirallinen muistiinpano tilaisuudesta.

Nykytilanne

Ympäristöterveys ei ole asettanut mitään tiloja käyttökieltoon, mutta pari tilaa (mm. auditorion) 1. kerroksessa koulu on itse asettanut käyttökieltoon tilakeskuksen lausunnon perusteella. Rakennuksen ilmanvaihto on alkuperäinen, joten se ei vastaa nykystandardia ja uusia tiiviitä ikkunoita. Tämän seurauksena ilmavuotoja on rakenteista, mm. alapohjasta, jossa on vielä rakennusaikaisia rakennusjätteitä (muottilautoja yms.).
Osa oppilaista ja opettajista on oireillut todennäköisesti sisäilmasta, mutta tarkkoja tilastoja ei ole olemassa, kiitos salassapitosäädöksien. Esimerkiksi terveydenhoitaja ei saa ylläpitää rekisteriä eikä työterveyshuollostakaan todennäköisesti ole saatavissa tarkkoja tietoja, joten arviot ovat väistämättä epätarkkoja eikä kellään ole kokonaiskuvaa.
Ensiapuna luokissa on ilmanpuhdistimia, jotka ovatkin auttaneet.

Ehdotus jatkoksi

Opetustoimen ehdotus on hankkia siirtokelpoiset opetustilat, jotka todennäköisesti sijotettaisiin viereiselle urheilukentälle eli Suvelan hiekalle. Sääli äskettäin peruskorjattua urheilukenttää, mutta muutakaan paikkaa ei ole, ellei sitten Suviniityn toistaiseksi rakentamatonta aluetta hyödynnettäisi.
Uusien opetustilojen saaminen kestää noin 9 kuukautta, joten parhaassa tapauksessa ne olisivat käytössä kevätlukukauden 2014 alusta.
Tilakeskus hoitaa suunnittelun ja järjestelyn. Tavoite on saada koko koulu samaan paikkaan. Mikäli tämä ei onnistu, joutuisivat vanhimmat oppilaat muuanne, joko toiseen alueella olevaan kouluun tai kauemmaksi. Tämä perustuu opetuslautakunnan periaatepäätökseen, jonka mukaan pienimmät koululaiset ovat ensisijalla lähinnä kotia.
Koulun peruskorjaus joutuu odottamaan pääsyä investointiohjelmaan, jonka kaupunginvaltuusto hyväksyy aina budjetin yhteydessä joulukuussa. Ensiapuna ensimmäiset korjaukset on kuitenkin suunniteltu tehtäväksi kesän aikana ennen syyslukukauden alkua. Korjauksilla on kaksi tavoitetta: sisäilmaa pystytään parantamaan välittömästi sekä osaa tiloista pystyttäisiin käyttämään peruskorjausta odotettaessa ja sen aikana. Väliaikaisiin tiloihin on vaikea tehdä mm. liikuntasalia, mutta nykyinen sali kaipaa kunnostusta sekä ylhäältä että alhaalta.Erityisesti ilmanvaihtoon ja veteen liittyvät ongelmat pyritään ratkaisemaan. Myös osaa koulun erikoisluokista pyritään käyttämään.
Korjauksista pyritään löytämään ensiapu, mutta tuskin niin paljoa että ilmanpuhdistimista olisi järkevää luopua.

Vaihtoehtoinen ratkaisu

Siirtokelpoisten tilojen vaihtoehtona on koulutilojen hankkiminen toisista kouluista. Useinkaan koko koulu ei mahdu yhteen kouluun "alivuokralaiseksi", vaan koulu jakautuu luokka-asteittain eri paikkoihin. Tämä on tietysti koulun yhtenäisyyden kannalta ikävää kun edes yhteinen rakennus ei ole kokoava tekijä. Lähellä olevat koulut - Saarnilaakso ja Kirkkojärvi - ovat nykyisellään jo täysiä, joten edessä olisi suurimmalle osalle bussimatka kauemmaksi, vaikka alaluokkalaiset onnistuttaisiin pakkaamaan lähikouluihin. Koulun toiminnan kannalta pysyminen yhdessä paikassa olisi paras ratkaisu.

Remontti vai uusi koulu

Koulurakennuksen kohtalo selviää aikanaan tarkemman tutkimuksen ja suunnitelman perusteella. Molempia vaihtoehtoja on Espoossa tehty, Soukan koulu peruskorjattiin kun taas Auroran koulu puretaan osittain. Kummallakin tavalla saadaan aikaiseksi toimiva ja nykyaikainen koulu, esimerkiksi  Soukan koulussa ollaan oltu tyytyväisiä peruskorjattuun kouluun.

Mitä seuraaksi?

Wilman kautta koulun oppilaiden vanhemmille toimitetaan selkokielinen selvitys nykytilanteesta ja suunnitelmista. Toivotiin sitä viimeistään perjantaiksi 7.6., jolloin myös lautakunnan esityslista on nähtävissä.  Sitä odotellessa voi tutustua koulusta tehtyyn sisäilmaraporttiin (29 Mt).
Ennen lautakunnan kokousta kannatta olla yhteydeydessä lautakunnan ja valtuuston jäseniin, jotta asia pysyy päättäjien mielissä. Eikä asiaa kannata pitää vakan alla sosiaalisessa mediassa ja lehdistössä. Koulun vanhempainyhdistys ja johtokunta ainankin tekevät lausunnon asiasta opetuslautakunnalle.
Mikäli koulun kannalta positiivia päätöksiä ei tule, hätävaihtoehtona on alla olevan kuvan mukainen vanhempainyhdistyksen aktiivien huovuttama lakki koulun vuotavan katon suojaksi.

lauantai 25. toukokuuta 2013

Huoltajien kuulemistilaisuus vielä ennen kesälomalle lähtemistä


Asiat ovat ilmeisesti edenneet virastossa,  niinpä pidetään huoltajien kuulemistilaisuus tiistaina 28.5. klo 17.30 Kirstin koulun liikuntasalissa.

Tilaisuuden aiheena on koulutilojen kunto ja sisäilma-asiat sekä suunnitteilla olevat ratkaisut.

Paikalla ovat opetustoimenjohtaja Kaisu Toivonen, kehittämispäällikkö Juha Nurmi sekä tilakeskuksen edustaja. Mielenkiinnolla odotetaan mitä ratkaisua ehdotetaan.

maanantai 13. toukokuuta 2013

Meteliä pitämällä terveellinen oppimisympäristö

Onko oikeus terveelliseen sisäilmaan ainoastaan äänekkäimmin asiaansa esilläpitävillä? Jos oppilaiden vanhemmista iso osa ei osaa luovia kunnallispolitiikassa eikä tunne oikeita päättäjiä, joutavatko näiden lapsetkin oppimaan huonoissa oloissa? Eikö terveellinen ympäristö ole itsestäänselvyys vai onko se varattu vain etuoikeudetuille?
Kirstin koulu aloitti syyslukukauden 2011 alusta kun Keski-Espoon koulusta oli lakkautettu yläkoulu melkoisen väännön jälkeen. Vaikka päätös ei ollutkaan vanhempien eikä opettajien — lapsista puhumattakaan — mieleen, ei sitä jääty murehtimaan. Huono päätös jätettiin taakse ja käännettiin opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan lupaukset lopettamispäätöksen 7. kohdasta lasten ja henkilökunnan eduksi.
"7) Lautakunta kehottaa suomenkielisen opetuksen tulosyksikköä suuntaamaan Keski-Espoon koulun oppilaille ja henkilökunnalle tässä muutostilanteessa tarpeelliset tukitoimet siirrosta aiheutuvien haittavaikutusten minimoimiseksi ja hyvän henkilöstöpolitiikan toteuttamiseksi. "

Muutoksen myötä koulun opettajia vaihtui. Yläkoulun opettajat rehtori mukaanlukien siirtyivät pääasiassa toisiin kouluihin. Osalla muihin yläkouluihin siirtyvillä oppilailla olikin uudessa lähikoulussa tuttuja opettajia. Keski-Espoon koulun vararehtorin saatua paikan Kirstin koulun rehtorina koulua lähdetiin kehittämään optimistisesti hyvin tuloksin koko henkilökunnan sitoutuneena uuden kehittämiseen.
Toivoin, että uuden johtokuntakauden olisi voinut aloittaa positiivisella kirjoituksella. Valitettavasti tarinaan tuli jälleen uusi antagonisti — suomalaisissa kouluissa ikävän yleinen sisäilmaongelma. Aikaisemmin 1970-lukulaisen koulurakennuksen ongelmat liittyivät lämpötiloihin. Pakkasella luokan ikkunaseinällä lämpötilat olivat pahimmillaan 10 asteen alapuolella. Ilmanvaihtokaan ei ollut ihan parasta luokkaa, mutta väljät ikkunat tarjosivat raitista ilmaa lämpötilan ja energiatehokkuuden kustannuksella.
Vuosien saatossa rakennusta on korjattu useaan otteeseen. Kattoa on korjattu useaan otteeseen, akustointilevyt vaihdettu vähemmän pöllyäviin ja niin edelleen: 2010 vuodesta lähtien on neljä korjausta tehty tai tekeillä. Alapohjaa on korjattu useaan otteeseen jokaisella vuosikymmenellä eikä se vieläkään ole kunnossa vaan vuotaa kosteutta ja rakennusaikaisista jätteistä peräisin olevaa pölyä ja mikrobeja.
Ikkunat uusittiin 2010, mikä muutti ilmanvaihtoa ja todennäköisesti kiihdytti rakenteissa olevan kosteuden synnyttämän mikrobikasvuston itiöiden leviämistä sisäilmaan. Parin viimeisimmän lukukauden aikana niin oppilaiden kuin henkilökunnan oireilu on kasvanut ja tämän perusteella Espoon kaupungin Tilakeskus on tehnyt sisäilmatutkimuksen.
Kolmekymmenseitsemänsivuinen raportti ei ole miellyttävää luettavaa. Vaikka opettajat ovatkin mukavia, ei tunnu kivalta lähettää koululaista oppimaan paikkaan, josta todetaan "Sisäilman mikrobipitoisuudet olivat tehtyjen analyysien mukaan osin erittäin runsaita." Kuitupölyä löytyy raja-arvoja ylittävää määrää ja vaikka ilmanvaihto ei tarjoa terveellistä ilmaa, melua se saa aikaiseksi auditoriossa yli tuplasti asumisterveysohjeen raja-arvoihin nähden. Monessa luokkahuoneessakin raja-arvo ylittyy selvästi.
Tulosten perusteella on selvää, että asian korjaamiseksi tarvitaan nopeita toimia. Paljonko maksaa yhteiskunnalle jo lapsena menetetty työkyky tai korkeasti koulutettun opettajan sairaseläköityminen? Kaupungin Tilakeskuksen tehtävä olisi tarjota toimivat ja terveelliset tilat, maksetaanhan näistä tiloista vuokraa. Tämä vain ei tunnu toimivan, mutta se analysointi olisi erillisen jutun aihe.
Ensiapuna tiloihin on keväällä 2013 tuotu ilmanpuhdistimia, mutta näillä vain lievitetään oireita. Rakennus tarvitsee joka tapauksessa perusteellisen peruskorjauksen, pienet korjaukset vain siirtävät korjausta eteenpäin kasvattaen kustannuksia. Niin tai näin, lapsille ja opettajille pitää tarjota terveellinen työskentely-ympäristö.
Kirstin koulu ei luonnollisesti ole Espoon ainoa sisäilmaongelmista kärsivä koulurakennus. Tapiolan [http://espoo04.hosting.documenta.fi/kokous/2013274735-5.HTM] ja Veräjäpellon [http://espoo04.hosting.documenta.fi/kokous/2013274735-4.HTM] koulut ilmeisesti saavat ratkaisunsa ensi viikon kokouksessa, mutta Kirstin koulu ei, vaikka opetustoimen mukaan nämä kolme koulua ovat kiireellisintä ratkaisua kaipaavat.
Missään tapauksessa ei voida jäädä odottamaan varsinaisen peruskorjauksen aloittamista parhaimmillaan parin vuoden päästä vaan oppilaat on saatava mahdollisimman pian "turvaan" tervellisiin tiloihin. Yleisesti Espoossa käytetty ratkaisu - sijoittaminen lähikouluihin - ei onnistu tilanpuutteen takia. Eräissä kouluissa on jo valmiiksi muualta tulleita evakkoja. Paras ratkaisu olisi parakit siirtokelpoiset paviljongit nykyisen koulun pihamaalle, mikä tosin voi olla mahdoton pihan ahtauden takia.
Yksi vaihtoehto voisi olla tulevan Suviniityn koulun tontin hyödyntäminen paviljonkien sijoituspaikkana. Suurelle osalla koulun oppilasta koulumatka ei olisi oleellisesti pidempi. Suurempi haaste tässä ratkaisussa on liikuntatilojen järjestäminen.
Mielenkiinnolla odotan kesäkuun kokouksen esityslistaa. Viimeistään siinä kokouksessa — mikäli asiaa ei käsitellä ylimääräisenä asiana 14.5 — tulee tehdä päätös tilapäisistä opetustiloista. Mikäli ratkaisuna olisi paviljongit Kirstin tai Suviniityn tontille, näiden perustukset ehdittäisiin tehdä vielä ennen talvea ja ainoastaan syyslukukausi jouduttaisiin olemaan riskitilassa.
Olen hyvin pettynyt, mikäli oppilaiden ja opettajien terveyden kannalta hyvää päätöstä ei saada ennen kesää. Yläkoulun lopettamispäätös olisi lautakunnalta onnistunut viikossa, jos emme olisi pistänneet hanttiin. Tuolloin kysymys oli pienestä säästöstä, nyt on kysymyksessä yli 20000 henkilövuoden elämänlaadusta — siis yli miljardista eurosta.